Ajatuksia opettamisesta ja oppimisesta

Kuka opettaa lapsellesi matematiikkaa?

Matematiikkaa opitaan eri tavoin kuin muita aineita ja sen ymmärtämättömyys on johtanut matematiikan osaamisen tippumiseen Suomessa. On tärkeää, että matematiikkaa opettaa alusta asti oikein ja riittävästi koulutettu opettaja. Keskimääräisesti luokanopettajan koulutus ei tähän riitä, mistä on todisteena oppilaiden tämän hetkinen heikko osaamistaso ja negatiivinen suhtautuminen matematiikkaan (Alkuportaat -seurantatutkimus). Tutkimuksessa todetaan oppilaiden tasoerojen matematiikan oppimisessa vain kasvavan koulutien edetessä. Matemaattisen tiedon kasautuvaa rakennetta ja matematiikan perusteiden oppimista ei ole siis alaluokilla ymmärretty. Koodauksen opettamisen kanssa ollaan nyt tekemässä samaa virhettä eli koodausta ymmärtämättömät luokanopettajat yrittävät opettaa sitä. Hyvä matematiikan osaaminen auttaa ohjelmoinnin oppimisessa, koska ohjelmoinnissa ja matematiikassa on paljon yhteisiä elementtejä ja molemmat pohjautuvat logiikkaan. Matemaattisten aineiden opettajilla on tarpeeksi osaamista koodauksen oppimiseen ja opettamiseen.

Matematiikkaa tulisi perusopetuksessa opettaa aina matemaattisten aineiden opettajan, jos matematiikan oppimisesta todella välitetään ja Suomen tulevaisuuteen korkean teknologian maana halutaan panostaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kasvatustieteilijät johtavat nykyistä koulu-uudistusta, opetuksen kehittämistä ja perusopetusta kasvatustieteen ehdoilla vahvemmin kuin koskaan. Yhtenäisen peruskoulun myötä luokanopettajat ovat siirtyneet yläkouluun opettamaan jopa matemaattisia aineita. Tämä suuntaus on todella huolestuttavaa ja hämmentävää. Tiedätkö sinä, kuka lapsellesi matematiikkaa opettaa ja millä eväillä?

Suomalaisnuorten matematiikan osaaminen notkahti -"Opiskelu ei kiinnosta:"

"Melkein kaikki haluaisivat osata matematiikkaa. On hassua, miten sen opiskelu onkin osattu tehdä niin epäkiinnostavaksi, Tuohilampi toteaa.

Palkio ehdottaa, että aineenopettajia pitäisi saada opettamaan matematiikkaa jo alakouluun. Se voisi innostaa oppilaita matematiikan opiskeluun nykyistä paremmin."

Mitä opettajan yleensä tulee osata?

Tarkastelen opettajan osaamista, tämän hetkistä tilannetta ja nykyisiä opetustrendejä Martti Hellströmin Pedagogisen tetran avulla. Pyrin perustelemaan, miksi matemaattisten aineiden opettajien pitäisi opettaa matematiikkaa alakoulussakin. Käytän perusteluihin Pedagogista tetraa, koska matematiikan opettajien toimiminen alakoulun opettajina on synnyttänyt aina perustelematonta vastustusta, vaikka esimerkiksi musiikin, liikunnan, käsityön ja kielten opettajia on hyväksytty alakoulun opettajiksi jo pitkään.

1) Opettajan tulee hallita asiat, joita hän opettaa. Oppiaineksien pitää elää opettajassa ja opettajan tulee hallita aineksen suhde opetussuunnitelman syvärakenteeseen, yhteydet tähän päivään ja lasten maailmaan.

Matematiikkaa pitää opiskella paljon ennen kuin tällaisesta aineenhallinnasta voidaan puhua. Luokanopettajien koulutus ei anna riittävää osaamista matematiikan hyvään opetukseen. Pahimmassa tapauksessa luokanopettaja on opiskellut lukiossa lyhyen matematiikan eikä ole kirjoittanut matematiikkaa ollenkaan. Karvin tuoreen tutkimuksen mukaan edellä mainitussa tapauksessa opettajan matematiikan osaaminen on saattanut jäädä peruskoulun yhdeksännen luokan tasolle. Näin heikolla osaamisella ei matematiikka opettajassa elä eikä ymmärrystä matematiikan luonteesta ja oppimisesta ole.

2) Opettajan ja oppilaan välillä tulee vallita pedagoginen rakkaus. Pedagoginen rakkaus pohjautuu ennen kaikkea opettajan empatiakykyyn. Se on myönteinen tunne, joka suuntaa kohti haluttua päämäärää. Pedagogisen rakkauden ominaispiirteenä on ihmisarvon kunnioitus (tahdikkuus), empaattinen kohtaaminen (välittäminen) ja ihmisyyden kasvamaan saattaminen (kasvattaminen).

Opettajan empatiakyky ei riipu yliopisto-opinnoista, vaikka empatiakykyä sanotaan voivan oppia vielä aikuisenakin (tämän väitteen suhteen olen kyllä hieman skeptinen). Pedagogista rakkautta on opettajilla enemmän tai vähemmän koulutustaustasta riippumatta. Varsinaisia pedagogisia opintoja luokan- ja aineenopettajat opiskelevat yliopistolla kuitenkin yhtä paljon. Kasvatustieteenopinnot eivät pedagogista rakkautta kuitenkaan lisää, eivätkä matemaattisten aineiden opinnot vähennä, vaikka sosiaalisen median keskusteluissa törmää joskus myyttiin fakki-idiootista matematiikan opettajasta, joka rakastaa vain numeroita, kaavoja ja symboleita, mutta on kykenemätön pedagogiseen rakkauteen.

3) Opettajan tulee osata opettaa. Hänen tulee sytyttää oppimisen ilo ja ylläpitää ja varjella sitä. Opettajan tulee saada oppilaat innostumaan monipuolisilla opetusmenetelmillä.

Matematiikan oppimisen ilon sytyttämisessä ei ole alaluokilla onnistuttu, mikä johtuu matematiikan osaamisen, matematiikan oppimisen ymmärtämisen ja aidon kiinnostuksen puutteesta. Kymmenien samanlaisten ja liian helppojen kirjan tehtävien tekeminen saa kenet tahansa pitämään matematiikkaa tylsänä, puuduttavana ja turhana. Näin myös omat lapseni kokivat alakoulun matematiikan, samoin lukuisten tuttavaperheideni lapset. Miksi monipuolisia menetelmiä ei ole käytetty? Ehkäpä matematiikan oppimista ei ole koettu kovin tärkeäksi?

Kiinnostusta ja iloa matematiikkaan yritetään nyt herättää siirtämällä tehtävät tietokoneelle ja houkuttelevampaan muotoon. Tämä on hyvä asia, jos ymmärretään opiskella muullakin tavoin. Tietokoneen käyttäminen ei saa olla matematiikan oppimisessa itse tarkoitus, vaan sillä pitää tuottaa oppimiseen lisäarvoa. Itse olen saanut ammattikoulun opiskelijat yrittämään tehtäviä sinnikkäämmin pelillistämällä niitä. Kynän ja paperin käyttö on matematiikan oppimisessa kuitenkin keskeistä, koska ajatuksen jäsentely ja oikean ratkaisutavan löytäminen vaatii "suttaamista" ja hahmottelua paperille. Kynällä ja paperilla tehtäviä tehdessä opitaan logiikkaa, sinnikkyyttä ja matematiikan esittämistä kirjoitettuna. Matematiikassa oppimisen ilo syntyy siitä, että sinnikkään ponnistelun jälkeen pääsee oikeaan tulokseen. Ohjelmoinnissakin suunnittelu tehdään ensin kynällä ja paperilla.

4) Opettajan tulee olla opetusryhmänsä johtaja ja rakentaa luokkaan positiivinen, turvallinen ja lämmin työskentelyilmapiiri.

Positiivisuus ja turvallisuus luokassa syntyy opettajan ja oppilaan välisestä pedagogisesta rakkaudesta, oikeudenmukaisesta kohtelusta ja opetusmenetelmistä, jotka eivät aiheuta oppilaille ahdistusta. Opettajalla tulee olla herkkyyttä ymmärtää monenlaisia oppilaita. Hänen tulee ymmärtää, etteivät kaikki halua viitata, eivätkä lukea luokassa ääneen tai esiintyä juhlissa. Kaikki oppilaat eivät myöskään kykene oppimaan ryhmässä, vaan tarvitsevat oppimiseen omaa rauhaa. Opettajan ei pitäisi käyttää sellaisia opetusmenetelmiä, joilla hän korostaa oppilaan erilaisuutta. Tällainen hyvin yleisesti alaluokilla käytössä oleva menetelmä on viittaamattomalta oppilaalta vastauksen kysyminen. Minusta tämä osoittaa kyvyttömyyttä asettua oppilaan asemaan.

Nykyisillä opiskelijavalinnoilla luokanopettajiksi on valikoitunut keskimääräistä merkittävästi sosiaalisempia ihmisiä (Liisa Keltikangas-Järvinen), jotka ovat sanavalmiita ja ulospäinsuuntautuneita. Tämän seurauksena heidän opetusmenetelmänsä, vuorovaikutustapansa ja arviointinsa eivät tue kaikkia oppilaita ja aiheuttavat joillekin oppilaille ahdistusta ja itsetunnon heikentymistä. Temperamenttitutkimus määritteleekin stressin ristiriitana ympäristön odotusten ja yksilön ominaisuuksien välillä.

Opettajiksi tarvitaan siis temperamentiltaan monenlaisia ihmisiä, koska oppilaat edustavat kaikkia temperamentteja. Opettajan persoonalla ei voi korvata asiantuntijuutta, osaamista eikä koulutusta. Positiivisen työskentelyilmapiirin luomiseen ei tarvita ulospäinsuuntautuneisuutta eikä kasvatustieteen opintoja, vaan empatiakykyä. Matemaattisten aineiden opettajat lisäisivät heterogeenisyyttä opettajakunnan persoonallisuuksissa alakoulussa Hyvällä tuurilla naisistuneeseen opettajakuntaan saattettaisiin saada sekaan muutama mieskin.

@jaanapa